Reissussa rähjääntyy, mutta usein sitä palaa kotiin kokemusta rikkaampana. Miten pitää ne huipuimmat kokemukset jatkossakin mielessä?

Miten pitää maailmalta hankitut muistot mielessä?

Pitkin palloa tallatessa sitä toitottaa itsellensä, kuinka haluaa muista aivan kaiken kokemansa. Pääkoppa kuitenkin usein pettää ja reissun päällä ikimuistoisilta tuntuneet hetket saattavat jäädä pimentoon. Tai jos vaikka asut hetken aikaa ulkomailla, Suomeen palattuasi et välttämättä kohta enää muistakaan ulkomaan asuntosi ihastuttavia ja vihastuttavia pikku puutteita tai piirteitä. Miten pitää maailmalta hankitut muistot mielessä? Kokosimme alle varsin perinteisiä, mutta hyväksi havaittuja keinoja pitää mieli virkeänä ja muistot elävinä vielä kauan matkan päätyttyäkin!

Päiväkirja

Pidä päiväkirjaa, ihan paperista matkapäiväkirjaa. Usein matkailijan kynästä irtoaa reissun päällä lennokasta tekstiä ja tulet taltioineeksi pikkutarkasti joitakin hetkiä ja paikkoja, joita et välttämättä kotiinpaluun jälkeen enää muista. Päiväkirjaa on myös älyttömän kivaa lukea parin vuoden päästä; kun silmäsi haravoivat tekstiä, jonka raapustit vaikka kuumassa lontoolaisessa kahvilassa, tunnet taas paikan tuoksun ja maistat tilaamasi kahvin uudestaan. Ahkeran reissaajan kannattaa myös varata hieman isompi opus reissupäiväkirjaksi; kaikkein hauskinta on, kun useampi reissu on taltioitu samoihin kansiin! Saatatpa huomata jälkikäteen yhtäläisyyksiä kokemuksissasi tai havaita itsestäsi toistuvia piirteitä matkailijana. Hauska tapa kerätä muistoja maailmalta on myös lähettää itselleen postikortti vaikkapa jokaisesta kaupungista, jossa vierailet ja kirjoittaa korttiin jokin sattumus tai mukava hetki kyseisestä paikasta. Kortit (jotka toivottavasti saapuvat perille kotiin!) voi sitten järjestellä vaikka seinälle kollaasiksi!

Instagram, Snapchat ja Facebook toimivat myös tietysti hyvinä virtuaalisina matkapäiväkirjoina, mutta hieman syväluotaavamman muistojen kollaasin saat virtuaaliseen muotoon, kun aloitat matkablogin tai -vlogin. Blogin perustaminen on varsin helppoa, sillä tarjolla on lukuisia ilmaisia blogialustoja. Tee kuitenkin hieman vertailuja eri alustojen välillä ennen blogin pystyttämistä, jotta valitset alustan, joka palvelee parhaiten juuri sinun tarpeitasi bloggaajana. 

Pidä huoli reissun päällä, ettei blogin, vlogin tai somen ylläpitämiseen mene liikaa aikaa: jälkikäteen harmittaa, jos paras muisto vaikkapa Golden Gatelta on puhelimen ruutu tai ongelmat kameran kanssa...

Kuvat ja leikekirja

Kuvien ottaminen on matkalla myös tärkeää, vaikka tietysti aivan kaikkea aikaa ei kannata käyttää maisemien tallentamiseen. Jos asut ulkomailla, on kuitenkin kiva ottaa kuvia talteen vaikkapa omasta huoneesta/asunnosta ja lähiympäristöstä. Kuvia tulee reissussa tai ulkomailla asuessa helposti kyllä otettua paljon, mutta ne jäävät valitettavan usein muistikortille tai tietokoneelle pyörimään. Parhaat hetket ja maisemat kannattaa ikuistaa kuva- tai leikekirjaksi. Kun kuvien viereen saa aseteltua reissusta säästämäsi kuitit, matkaliput ja muutaman napakan sanasen kyseisestä hetkestä, on sinulla koottuna persoonallinen matka-arkisto, jota on kiva selailla paitsi itse myös muiden kanssa!

Vaatteet ja muut tuliaiset

Reissusta ostetut vaatteet jäävät usein mieluisiksi osiksi viikottaista garderoobia. Oli kyseessä sitten farkkupaita Rodeo Drivelta, alpakanvillainen pipo Cuzcosta tai tennarit Lontoosta, kun pukee maailmalta tuodun vaatekappaleen ylleen, palautuvat hetket ulkomailla aina mieleen. Tuliaisissa kannattaakin suosia tuotteita, jotka tulevat kotopuolessa hyvään käyttöön, tukevat paikallista elämää ja todella kertovat jotakin paikasta, jossa olet vieraillut. Usein reissusta tarttuu mukaan myös paikallista kulttuuria koriste-esineiden muodossa. Myös ruokatarvikkeet, kuten vaikka teet, kahvit, makeiset ja mausteet ovat erinomaisia tuliaisia, vaikkeivät ehkä kovin pitkäkestoisia olekaan.

Muistot maailmalta 

Tuliaiset ovat tärkeitä muistoja matkoilta; suosi tuliaisissa ainutlaatuisia ja/tai paikallisia tuotteita, jotka oikeasti saavat sinut kotonakin muistelemaan hetkiä reissun päällä!

Kaverit

Ehkä kestävin tapa säilyttää muistoja ulkomailta on pitää säännöllisesti yhteyttä ystäviisi, joita maailmalla sait! Vanhat muistot ovat hyvässä säilössä ja uusia kertyy, kun tapaat ystäviäsi ehkä reissun päällä, entisessä asuinpaikassasi tai vaikka Suomessa, jos kutsut heidät vierailulle kotimaahasi.

 

Lähteet:

Society19: 15 Ways to Keep Your Study Abroad Memories

Weekend Student Adventures: 5 Ways to Help You Remember Your Time Abroad

Rakbo: 10 Creative Ways to Preserve Travel Memories

 

)