Miksi yksin reissaaminen on opiskelijalle hyvä vaihtoehto? Lue artikkelista, miten toteuttaa onnistunut reissu itseksesi!

Opiskelijan soolomatkailu

Maailmalle yksin lähteminen saattaa kuulostaa hurjalta, mutta soolomatkailu on yksi upeimpia reissukokemuksia, kun suunnittelun toteuttaa huolella. Opiskelijalle soolomatkailu on hyvä vaihtoehto, sillä yksin matkatessa budjetti pysyy usein pienenä, saat olla itse oman aikataulusi päällikkö ja opiskelijana solahdat luontevasti myös paikalliseen opiskelijakulttuuriin, jos tahdot hankkia reissullasi tovereita. Soolomatkailuun pätevät suurimmilta osin samat säännöt ja maalaisjärkeä on syytä olla mukana yhtä paljon kuin porukalla matkatessakin. Soolomatkailuun liittyy kuitenkin muutamia seikkoja, jotka kannattaa ottaa huomioon ennen reissuun lähtöä.

Pari perusasiaa: varaudu ajamiseen ja opettele sanomaan ei tehokkaasti, mutta kohteliaasti. Ajaminen on monissa maissa paras tapa päästä liikkumaan itsekseen paikasta toiseen ja lisäksi se on suhteellisen turvallista. Toki monissa maissa julkinen liikenne on kätevää ja edullista, mutta varsinkin pienemmissä kaupungeissa, maaseudulla tai pitkillä välimatkoilla ajamisesta on hyötyä. Opettele kieltäytymään kohteliaasti paikallisella kielellä ja harjoittele sanomaan ei päättäväisesti. Luota omaan vaistoosi; jos jokin tuntuu epäilyttävältä tai epämiellyttävältä, koeta vetäytyä tilanteesta mahdollisimman nopeasti ja parhaan kykysi mukaan. Karttaa ei kannata jäädä lukemaan yksinään avoimelle paikalle, vaan hakeudu mieluummin vaikka lähimpään kauppaan tai postitoimistoon setvimään suuntaasi. Itseluottamus on myös omiaan karkottamaan ei-toivottuja tuttavuuksia: muutama sana paikallista kieltä usein auttaa sinua antamaan kuvan, ettet ole aivan ummikkona liikenteessä ja tiedät, mitä olet tekemässä.

Minne mennä?

Soolomatkailijalle sopiva kohde on oikeastaan mikä tahansa, mistä olet itse kiinnostunut. Sesongin ulkopuolella soolomatkailija pääsee reissuun lähes mihin vain pitkin palloa edullisesti. Kaupungit ovat loistavia kohteita, sillä ne tarjoavat paljon puuhaa museoiden, puutarhojen, nähtävyyksien, teatterien ja ravintoloiden muodossa. Lontoo ja Pariisi ovat kaupunkikohteista suurenmoisia esimerkkejä valtaisalla tarjonnallaan, ja erityisesti Euroopassa on mahdollista yhdistää useampi kaupunkikohde vaikkapa sooloreiliksi. Jos pidempi reissu houkuttaa, monia road tripejä järjestetään porukoille, joissa osallistujat eivät etukäteen tunne toisiaan. Tietysti tien päälle voi lähteä yksinäänkin, kunhan vain mukana on paras soittolista automatkalle! Luonnossa viihtyvälle kansallispuistot ja luonnonpuistot ovat myös mainio kohde, ja erityisesti erilaisten aktiviteettien, kuten melomisen, opastettujen vaellusten tai kiipeilyn kautta löytää helposti matkaseuraa myös retkipäivän jälkeen. Muista kuitenkin aina ilmoittaa sekä kotijoukoille että majapaikkasi henkilökunnalle tai vuokranantajalle, minne olet menossa: jos sinulle sattuu jotain, ainakin joku tietää, missä olet viimeksi liikkunut.

Opiskelijan soolomatkailu 

Miten löytää seuraa matkalla?

Osallistuminen ohjatuille kierroksille kohteessasi on hyvä tapa tutustua muihin matkaajiin. Hostellien järjestämät kierrokset takaavat yleensä, että tapaat myös muita yksin matkustavia ihmisiä, etkä eksy pariskuntien ja perheiden kanssa koko päiväksi kiertelemään (vaikka saattaahan sieltäkin tuttavuuksia löytyä!). Hostellit ovat muutenkin hyviä paikkoja tavata muita matkaajia; jos oman hostellisi yhteiset tilat kumisevat tyhjyyttään, etsi jokin toinen lähialueen hostelli tai hostellin baari, jossa riittää kuhinaa. Jos sinulla on mielessäsi jokin tietty aktiviteetti tai mielenkiinnon kohde, kokeile MeetUp-palvelua, jonka avulla otat yhteyttä muihin samassa paikassa asuviin tai oleskeleviin samasta asiasta kiinnostuneisiin tyyppeihin. Monilla kaupungeilla ja asuinalueilla on myös oma Facebook-sivu, jonka kautta etsiä seuraa tai paikallisia oppaita avuksi. Muista myös hyödyntää omia kontaktejasi: onko joku ystäväsi käynyt kohteessasi aiemmin ja mahdollisesti tuntee alueelta hyvän tyypin tai parhaassa tapauksessa useamman? Älä epäröi käyttää tätä hyväksesi! 

Yksinäisyys vs. yksinolo  

Vaikka soolomatkailu on ihanaa, on eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Jos reissun päällä joskus tuntuu yksinäiseltä, ennen kuin alat varailla lentoja takaisin kotiin, istahda hetkeksi pohtimaan. Huolehdi ensin perustarpeistasi: nälkäisenä ja väsyneenä ikävä tuntuu satakertaisena kylläiseen ja virkeään hetkeen verrattuna. Matkustaminen ja uusien paikkojen kahlaaminen on myös ryydyttävää puuhaa; jos reissussa alkaa tossu painaa, muista myös hemmotella itseäsi. Vaikka ilta hotellihuoneessa Netflixin parissa saattaa kuulostaa hukkaan heitetyltä ajalta 10 000 kilometrin päässä kotisohvasta, se on todennäköisesti juuri se, mitä kaipaat selättääksesi reissuangstin. Hyvän kirjan kanssa pääsee niin ikään matkalle, eikä majapaikasta välttämättä tarvitse poistua muuta maailmaa ihmettelemään. Muista myös, että vaikka olosi juuri nyt saattaa olla kurja, olet kuitenkin lähtenyt reissuun yksin, mikä on jo todellinen saavutus. Jos koti-ikävä on aivan ylitsepääsemätöntä, voit tietysti aina ottaa yhteyttä kotiin, mutta pitkällä tähtäimellä tämä saattaa vain pahentaa ikävää. Aina yksinäisyyttä ei voi harhauttaa, ja joskus onkin parasta vain vetäytyä omien ajatusten pariin päiväksi tai pariksi. Kummasti asioita kelattuaan sitä oppii uusia keinoja yksinäisyyden päihittämiseen ja alkaa nauttia yksinolosta jälleen.

Opiskelijan soolomatkailu

 

Lähteet:

YouTube: SOLO TRAVEL: What to Know Before Traveling by Yourself

YouTube: SOLO TRAVEL - How To Meet People While Traveling

Indiana Jo: What To Do When You Feel Lonely Travelling Alone

101 single holidays: Solo female travel tips 

Thrillist: 15 Places to Take the Solo Trip of a Lifetime

Varaa opiskelijalennot! Varaa opiskelijalennot! Reissaa opiskelijabudjetilla Reissaa opiskelijabudjetilla
Opiskelija-alennus Lonely Planet -kirjoista Opiskelija-alennus Lonely Planet -kirjoista
)