Matkustusturvallisuus

Maailma kutsuu ja muistikirjasta löytyy yksi, jos toinenkin paikka, jota pitäisi päästä tutkimaan.. Ja ne paikat eivät tosiaankaan ole joka reissaajan listalla. Kuulostaako tutulta? Matkaturvallisuus on seikka, jota ei yleensä ajattele ennen kuin on tosi kyseessä. Jotta reissut eivät jäisi kuitenkaan siihen yhteen kuuluisaan, suosittelemme katsomaan nämä hauskat videot, jotka on tehty Madventuresin ja Ulkoministeriön yhteistyönä. Tee myös Turakainen-testi, jotta tiedät, kuinka paljon kotiin jäävien täytyy puolestasi huolehtia!

Matkustavan ihmisen on hyvä pitää ennen lähtöä mielessä 4 M:ää, joiden hoitaminen reilaan ennen reissua tekee matkasta ainakin lähtökohdiltaan onnistuneen.

Reissaajan 4M:ää tietenkin ovat:

Matkustustiedote

  • Kertoo ajankohtaisista asioista kohdemaassasi: mihin sinun tulee varautua esimerkiksi kulttuurierot, poliittinen tilanne, jopa liikennetietoja. Someaikanakin saattaa olla uutispimennossa ja siksi kohdemaan olot on hyvä tarkistaa vielä ennen reissun varaamista, ettei paikan päällä tule eteen ikäviä yllätyksiä.

Matkustusilmoitus

  • Tämän avulla kerrot ulkoministeriölle matkastasi ja varmistat, että sinuun saadaan yhteys kriisitilanteen sattuessa.

Matkavakuutus

  • Vakuutus kannattaa ottaa, sillä sen avulla säästät pitkän pennin, jos sairastut, loukkaat itsesi tai sinulta varastetaan jotain. Matkavakuutuksissakin on eroja: jos teet reissussa paljon aktiviteetteja, kuten vaikka sukellat, laskettelet tai laskuvarjohyppäät, kannattaa katsella itselle matkavakuutus, joka kattaa myös aktiviteeteissa sattuneet haaverit.

Matka-asiakirjat

  • Passi, viisumit ym. tarvittavat luvat ja asiakirjat kannattaa hankkia ajoissa! Selvitä tarvitsemasi paperit jo Suomessa ollessasi ja kirjoita itsellesi muistiin, kuinka kauan missäkin kohdemaassasi voit pysyä. Huolehdi myös, että sinulla on asiakirjoistasi kopiot ainakin sähköisesti, jos asiakirjat joutuvat matkan päällä hukkaan. Suomen passilla voi matkustaa moniin maihin ilman viisumia ja useissa kohteissa viisumin tarvitsee vain yli 3 kk vierailulle. Jotkut maat vaativat etukäteen tehdyn matkustusluvan, kuten USA tai Kanada. IATA:n sivuilta voit myös tarkistaa, millaiset matkustusasiakirjat tarvitset mukaan kohdemaahasi.
)