Ulkomaille opintojen jälkeen? ISIC kokosi erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla on mahdollista viettää pitemmän aikaa ulkomailla!

Aika ulkomailla opintojen jälkeen

Kun koulu päättyy, olo on varmasti ylpeä ja helpottunut, mutta myös ehkä hiukan tyhjä. Et ehkä tiedä, mitä lähtisit seuraavaksi tekemään ja saatatpa myös pohtia, onko koulutus, johon juuri valmistuit, sellainen, josta haluat luoda uraa seuraavina vuosina. Silloin, kun tuntuu, että suunta on hukassa, saattaa olla paikallaan astua askel taakse ja ottaa jonkin sortin irtiotto kotopuolesta. Olemme koonneet alle erilaisia vaihtoehtoja viettää pitemmän aikaa ulkomailla opintojen jälkeen. Toivomme, että saat niistä ideoita oman tuumaustaukosi toteuttamiseen maailmalla!

Vapaaehtoistyöt

Vapaaehtoiseksi lähteminen on hieno tapa viettää pidemmän aikaa maailmalla ja samalla antaa aidosti oma panoksesi paikallisen yhteisön eteen. Vapaaehtoistöihin voi lähteä pariksi viikoksi tai jopa vuodeksi kerrallaan, ja projekteja löytyy niin luonnon- ja eläintensuojelun kuin yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten parista. Pääset työskentelemään paikallisille tärkeissä projekteissa ja olet mukana jokapäiväisessä elämässä työsi ja projektin yhteisön kautta. Vapaaehtoisena saat varmasti myös koetella itseäsi ja osaamistasi, ja saat myös aikaa ajatella, mikä on sinulle tärkeää kotona Suomessa, maailmalla tai elämässä ylipäätään. Suomesta on mahdollista lähteä usean eri toimijan kautta miltei joka mantereelle vapaaehtoistöihin; tutkaile eri vaihtoehtoja Vapaaehtoistyö-sivultamme!

Vapaaehtoistyö ulkomailla

Workaway ja Working Holiday

Working Holiday -työloma on mainio vaihtoehto 18-35-vuotiaille, jotka haluavat sekä työskennellä ulkomailla että reissata. Working Holiday -viisumilla seikkailet 12 kuukautta Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja USA:ssa, ja kartutat samalla matkakassaa tekemällä töitä. Viisumi on niin kutsuttu multiple entry work visa, eli voit vuoden aikana poistua ja tulla takaisin maahan vapaasti. Tämä mahdollistaa reissut myös naapurimaihin, ja tehtyäsi pikku pyrähdyksen muihin maisemiin, voit palata taas töihin matkakassaa kartuttamaan. Working Holiday Australiassa ja Uudessa-Seelannissa liittyy usein vahvasti joko maatalouden tai turismin piiriin kuuluviin työtehtäviin, kun taas USA:ssa Working Holiday -työssä ollaan kesäleiriohjaajana. Working Holiday -asiantuntija Suomessa on KILROY.

Workaway on palvelu, joka yhdistää reissunnälkäiset ihmiset paikallisiin apukättä kaipaaviin toimenkuviin ja projekteihin. Projektin tarjoaja useimmiten tarjoaa saapuvalle työntekijälle majapaikan ja mahdollisen ruokatuen ja jotkin projektit myös maksavat työntekijälle pientä korvausta. Mahdollisia projekteja on yli 30 000 ja kohdemaitakin 184, joten valinnanvaraa todellakin riittää! Kurkkaa lisätietoa ja Workawayn upeat mahdollisuudet Workawayn sivuilta.

Working Holiday

Työharjoittelu/työpaikka

Työharjoitteluun voi lähteä vaikkapa heti valmistumisen jälkeen, eikä harjoittelu ole poissuljettu vaihtoehto, vaikka olisitkin jo hankkinut työkokemusta toiselta alalta tai muista tehtävistä valmistumisen jälkeen. Työharjoittelu ulkomailla vaatii melko omatoimista otetta paikan etsimiseen, vaikka onkin joitakin tahoja, jotka organisoivat työharjoittelupaikkoja ulkomaille. Tsekkaa työharjoittelumahdollisuuksia maailmalla Työharjoittelu-sivultamme.

Valmistumisen jälkeen myös ulkomaan työmarkkinat ovat varteenotettava vaihtoehto lähteä kartuttamaan työkokemusta. Työnhakuun ulkomailla ja työpaikan vastaanottamiseen ulkomailla liittyy käytännön järjestelyitä, jotka on syytä pitää mielessä jo hyvissä ajoin ennen hakuprosessin aloitusta. Tarvitsetko viisumin kohdemaahasi? Miten pitkään aiot työskennellä ulkomailla? Tarvitsetko sairas- ja matkavakuutuksen paikan päältä? Tsekkaa vinkkimme työskentelyyn ulkomailla sekä kansainvälisen CV:n ja työhakemuksen laatimiseen. Jos olet opintojesi aikana suorittanut työharjoittelun ulkomailla ja paikka tuntui mielekkäältä, ota ilman muuta yhteyttä entiseen harjoittelupaikkaan ja kysele työllistymismahdollisuuksista nyt, kun tutkinto on läjässä. 

Oletko pohtinut, että englanninopetus ulkomailla voisi olla hyvä tapa asua maailmalla ja kartuttaa sekä työkokemusta että kielitaitoa? Aivan kylmiltään ei kuitenkaan englannin apuopettajaksi kannata lähteä. Jos et ole opiskellut kieltä, suorita ihmeessä Ethical TEFL -englanninopetuskurssi ennen maailmalle lähtöä. Ethical TEFL:sta saat virallisen todistuksen osaamisestasi ja näinpä sinun on helpompi hakea englanninopetukseen liittyviä tehtäviä. Mikä parasta, ISIC-korttilaisena saat Ethical TEFL:sta opiskelija-alennuksen

Kielikurssit ja kesätyö ulkomailla

Kielikurssit ja kesätyö ulkomailla ovat niinikään erinomaisia vaihtoehtoja lyhyemmälle jaksolle ulkomailla. Esimerkiksi EF:n kautta hakiessasi valittavanasi on 43 kohdetta ja 7 eri kieltä. Nordjobbin kautta haet kesätöihin Pohjoismaihin ja kesätyössäsi tulet varmasti oppimaan toista kotimaista tai jotakin muuta pohjoismaisista kielistä. Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton, SAM:n, kautta haet myös kesätöihin Yhdysvaltoihin.

Kielikurssi ulkomailla

Au pair

Au pair -paikkoja löytyy maailmanlaajuisesti ja au pairiksi lähteminen on erittäin suosittua sekä Suomessa että maailmalla. Au pairiksi lähtevät ovat yleensä iältään n. 18-30-vuotiaita, mutta varsinaista yläikärajaa au pairille ei ole. Au pair toimii paikallisessa isäntäperheessä yleensä lasten- ja kodinhoitoon liittyvissä tehtävissä ja hän elää tasavertaisena perheenjäsenenä isäntäperheensä kanssa. Tämän vuoksi au pairin toimi onkin mahtava tapa tutustua uuteen kulttuuriin aivan arkipäivän tasolla ja tietysti saada ystäviä ja läheisiä maailmalta! Lisää vinkkejä au pairin tehtävistä löydät täältä.

 

Kuten huomaat, mahdollisuuksia on runsaasti, eivätkä ne tietysti tähän rajoitu. Aina voi esimerkiksi lähteä vain reissuun tai hakea jatko-opiskelemaan ulkomaille. Mikset kokeilisi vaikkapa soolomatkailua? Yksin reissatessa opit paljon itsestäsi, kuljet vapaammin ja saat paikallisia tuttavia ehkäpä enemmän kuin porukalla matkustaessasi. 

)